Rasvanpolttajat dieettaamisen apuna



Rasvanpolttajat dieettaamisen apuna


19.8.2022


Käytännössä "rasvan polttaminen" tarkoittaa yksinkertaisesti rasvamassan käyttöä energiaksi. Tähän pääsee käsiksi muutamilla tavoilla, joista varmasti yleisin on ravinnon kalorivajeen kautta. Toinen yleinen tapa on ruokavalion muokkaaminen tietynlaiseksi, jotta keho nimenomaan joutuu käyttämään rasvaa energiaksi hiilihydraattien puutteessa (=ketoosi). Tietyillä treenityyleillä, kuten esim. HIIT-harjoittelu ja esimerkiksi kylmä-adaptaatiolla näyttäisi olevan myös vaikutusta rasvanpolttoon. Lisäravinnemarkkinoilla on nykyisin tarjolla useita erilaisia rasvanpolttajia tukemaan rasvanpolttoa näiden muiden mekanismien ohella. Mitä rasvanpolttajat oikein ovat ja mitä ne tekevät?


Rasvanpolttajat ovat useimmiten kapselimuotoisia valmisteita, joiden toimintaperiaatteena on nimensä mukaisesti polttaa rasvaa kehosta, tai auttaa siinä muiden toimien (ruokavalio, liikunta) ohella. Mekanismeina ovat mm. termogeneesi eli tehostuneen kehon lämmöntuoton aiheuttama rasvanpoltto, näläntunteen hillitseminen sekä tehostunut rasvasolujen mobilisointi kehon käytettäväksi. Rasvanpolttajat ovat erityisen suosittuja dieeteillä eli jaksoilla, jolloin päätavoite on kehon rasvamassan vähentäminen. On myös yleisesti hyväksi havaittu tapa, että rasvanpolttajat otetaan käyttöön siinä vaiheessa, kun "perinteisiä" tapoja (liikunta ja ruokavalio) on toteutettu jo jonkin aikaa. Rasvanpolttajia on järkevintä käyttää kuuriluontoisesti, eli esimerkiksi dieetin keston ajan, tai mikäli dieetti on pitkä, osia siitä.


Yleisimpiä rasvanpolttajissa käytettyjä ainesosia ovat vihreäteeuutteet, kofeiini, karnitiinin eri muodot sekä erilaiset yrtit ja adaptogeeniset kasvit. Usein nämä ainesosat ovat myös piristäviä, eli ne kannattaa ajoittaa joko aamuun tai harjoittelun yhteyteen suuremman metabolisen vaikutuksen vuoksi. Suurin osa rasvanpolttajista sisältää useita erilaisia ainesosia ja erilaisia määriä, joten kannattaa aina lukea tarkkaan, mitä tuote sisältää ja kuinka paljon, jolloin voi varmistua tuotteen toimivuudesta.


Pääset tutustumaan rasvanpolttajiin tästä linkistä: rasvanpolttajat. Erinomaisen hinta-laatu suhteen omaa esimerkiksi Basic Nutrition Burner.



TAKAISIN






Loading...